sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Olisi täyttänyt

Isäni olisi täyttänyt tänään 65-v, mutta hän nukkui minun mielestä liian aikaisin pois, kolme vuotta sitten, karkauspäivänä. :(

Monsteri kortti olkoon siis isän muistolle.

perjantai 28. tammikuuta 2011

Leimailutaivas kevät 2011 haaste nro 4

Alakko nää mua? tekstin piti olla ihan toisen värinen, mutta sattui pieni työtapaturma. :)
Kokeilin lämpöpuhalinta ekaa kertaa ja tää lappu missä oli myös kohojauhetta, lensi tiskialtaaseen.
Eipä sitä sitten märkää enään viitsinyt käyttää, joten piti tyytyä valkoiseen paperiin. Koska olisin muuten joutunut laittaa toisen koneen päälle, jos olisin tehnyt uuden kopion. Onneksi sen voi vielä tehdä uuden tekstin, jossa on kultaiset reunat, sitten joskus kun muistaa tai siis ehtii.

No haasteeseen.









Ekaa kertaa käytin paperikukkia ja oli pakko laittaa kaikki kolme, sillä niitten värit on tosi ihania.
Kohojauhetta pitää vielä kovasti harjoitella, mutta paremmin onnistui sen tekeminen, kuin ekalla kerralla.
No, onneksi kukaan ei ole seppä syntyessään.

tiistai 25. tammikuuta 2011

P*skarteluhaaste #74

V A L O K U V A

On teeman tällä kertaa ja ei niin sitten mitenkään mennyt viimetippaan.









Päästiin kotia pojan kanssa ja ei kyllä heti uskosi, että poika on alle viikon ikäinen kuvassa. Nyt on jo 1-v ja 3kk. Niin se vaan aika menee nopeasti.

Viime viikolla poika sai neljä hammasta ja kaikki kolme tuli samana päivänä.
Nyt kiukkuaa isälle. :)

tiistai 18. tammikuuta 2011

Promarker varastointi + ilmaistarjous!

Löysin hyvän vinkin paulaholifieldcrafts blogista.



Hyvä vinkki ja tarpeeseen myös tuli. :)

perjantai 14. tammikuuta 2011

P*skarteluhaaste # 73

Haasteena on tällä viikolla PYÖREÄT MUODOT.


Yritin saada kimalletta paljon enemmän korttiin, mutta jostain syystä liima ei ollut hyvä. Joten kyseistä liima ei ainakaan tarvitse jatkossa käyttää.
Koska itsellä ei ole pyöreitä leikkureita, joten joudun tekemää käsin ja jälki on myös senmukainen.

Hups, mitä kello onkaan, äkkiä se aika menee. :)

maanantai 10. tammikuuta 2011

Päivän löytö!




 
Kannattaa kurkata sivuja, suosittelen. Mutta omalla vastuulla, meinaa siihen kyllä jää koukkuun, ai miksi?
Sieltä löytyy aivan ihania digi merkkejä, aivan ilmaiseksi, omaan käyttöön.

P*skarteluhaaste #72 - Resepti

Haasteena oli tällä kertaa

1 LEIKKURI
1 TÄHTI
2 NAUHAA



Kaikki pitäisi löytyä. :)

perjantai 7. tammikuuta 2011

Aquamarkers candy

  • Aquamarkers CANDY




  • Candy jatkuu 30. tammikuuta.


    keskiviikko 5. tammikuuta 2011

    Leimailutaivas - haaste #3

    Haastena oli tällä kertaa tälläinen. :)


    Ja sanallinen osuus "TALVI".

    Tässä olisi minun kortti.






    tiistai 4. tammikuuta 2011

    Hyvää Uutta Vuotta 2011

    Tähti lensi näitkö sen? Uusi vuosi ja entinen. Mikä taakse jää se jääköön vaan, tuo uusi vuosi tullessaan mahdollisuuden mihin vaan! Hyvää uutta vuotta!



    Tänään tuli postia 5aralta


    Tässä on voittamani "yllätys". Kiitos 5ara!

    P*skarteluhaaste #71 - Tuplahaaste

    Haasteena oli tällä kertaa tuplahaaste, eli tehdä leimakuvalla kaksi tuotosta.


    Itse kaipasin pientä vaaleanpunaisia ruusuja, mutta kaupoista en onnistunut löytämää, joten piti tyytyä isoon puusydämmee.