tiistai 31. tammikuuta 2012

P*skarteluhaaste #126

Pakkas aamua! 31.1.2012 05:00 on -23.6 ºC
Joten kylmä päivä tästäkin päivästä on tulossa. Mutta nyt sitten haasteeseen.







Jospas nyt sitä ehtisi laittamaan nukkumaan, ennen kuin lapset heräävät. Joskus vaan tuntuu siltä, että yöt on kaikkien parhaita aikoja tehdä kortteja. Silloin ei ole meteliä ja kiireet on loppuneet. Vaikka ei tässä paljon ehdi nukkua, kun on tarkoitus lähteä tekemään ystävänpäiväpusseja, myyjäisiin.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Lauran korttihaaste #19 - Sydämellistä

Viime yönä kun uni ei tullut silmään, oli aika tehdä kortteja. Tässä yksi niistä.

 Haasteenahan oli

SYDÄMELLISTÄ




P*skarteluhaaste #125 Värit

Moni on sanonut, ettei väri haasteet ole helpoimmasta päästä ja samaa mieltä olen minäkin.


Toivottovasti värit löytyy kortista. Tai sitten pitää vielä lisätä värejä korttiin, jotta kortti osallistuu haasteeseen.


Edit. :)

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Haaste 18 - Vanhasta vaatteesta

Lauran haasteessa ollaan myös mukana tällä viikolla.

Tytär väritti eilen kuvan. Koska käytettiin kortissa kuumaliimaa, joten äitinä katsoin parhaaksi sen puolen hoitaa. Ettei tulisi palovammoja.
Nappi on vanhasta vaatteesta.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Askartelufoorumin korttihaaste # 14

Teemana on tällä kertaa Ystävänpäivä.



 
Joten tällä kortilla haasteessa mukana. :)


torstai 12. tammikuuta 2012

P*skarteluhaaste #124

Haasteena tällä viikolla on,
M A A L I A!

Laitoin sitä reunoihin ja siihen lisäsin hilettä. Koska kokeilin sitä ensimmäistä kertaa ja sain huomata ettei se taida kestää kosketusta. Sillä hile sitä mukaan leviää.

Tässä näkee kuinka kamera voi tehdä omat temput ja muuttaa kuvan väritystä yllättäen, vaikka mitään et tekisi. :(

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Askartelufoorumin korttihaaste # 13



Sieltä valitsin Hopea - Sininen - Nalle.



Nyt kun tulee taas kuvista kellertäviä, niin pitäisi oikeasti alkaa etsii kadonnut kamera. Yksi kamera on huollossa ja sillä on pitkä tarina takuun asiassa. Takuu aikana Kesko tahtoo luistaa niistä tosi komeasti. Laittavat asiakkaan itse maksamaan huollon. Jos siihen olisi suostunut, niin kameran huolto olisi maksanut niin paljon, että sillä hinnalla olisi jo saanut kaksi uutta kameraa.

Lauran korttihaaste #17

REI'ITTÄJÄ VAI NITOJA?

Lauran haasteessa mukana.

Tytär viettää tänään synttäreitä. Joten paljon onnea hänelle ja kaikille muille synttärisankareille. :)

tiistai 10. tammikuuta 2012

P*skarteluhaaste # 123

3 NAPPIA, 2 NIITTIÄ, 1 BOORDILEIKKURI



Tälläisellä kortilla tällä kertaa haasteessa mukana.

maanantai 2. tammikuuta 2012

P*skarteluhaaste #122 Bingo

Vuosi on vaihtunut ja uudet kujeet on mielessä. Jostain syystä oma blogi sivut ei toiminut lähes puoleen vuoteen kunnolla. Yllätyin suuresti, nyt vasta alkoivat sivut toimii. Joskus hyvää kannattaa odottaa. :)
Mutta nyt haasteeseen. Valitsin sieltä 3D-tarra - Helmi - Keltainen.





sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Lauran korttihaaste#15

Hyvää Uuuta Vuotta 2012!

Haasteena Lauralla on tällä kertaa 2012.

Nyt ei ollut hopeatussia, jossa olisi ollut paksu kärki, joten piti sitten käyttää kullan väristä. :(