sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Amalian maaliskuun haaste

3D/kerroksellisuus  

Tänä yönnä on mennyt kortin teossa. Tietenkin voisin nukkua tähän aikaa, mutta kiusausta en voinut vältää, sillä tämä lintu kutsui monet kerrat päästä korttiin. :D



 

 

 

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Ongelmia blogin kanssa?

Ekaa kertaa osallistun Inspis haasteeseen.


 Inspis haaste #12

Haasteena on

Kevät




En tiedä miksi en saa kuvaa käännettyä niin että se olisi oikeinpäin.
Omassa kuvakansiossa kuva on ihan oikeinpäin. Toivottavasti saan kuvan jossain vaiheessa oikeinpäin.
Herraa koko ajan ongelmasta ja kun yritän esikatselua, niin ilmoittaa ettei kyseistä blogia ole edes olemassa. Vielä en tiedä onko tämä ongelma muilla, vai onko tämä yksittäinen ongelma.



Koukussa Kortteihin

3-vuotissynttärihaaste

KOLME KAIKKEA



Onneksi tämä kuva tuli edes oikeinpäin. :D
Tällä kortilla osallistuin kyseiseen haasteeseen.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Iloista pääsiäistä jokaiselle tasapuolisesti.
Onneksi sain tänään tehtyä muutamia kortteja. Ensin mitä olin tekemässä, muuttui lopulta niin paljon, että alkoi jopa harmittaa, miksi en vaihtanut pitsin väriä.

KERROKSIA, KERROKSIA




p*skarteluhaaste #181







Toinen kortti osallistuu It`s all about the Vintage haasteeseen.

#40 Pääsiäinen 



Tiimarista olen joskus ostanut näitä 3-D kuvia, joita olen sitten välillä kasanut. Jostain syystä ne ei tunnu loppuvan millään. :)


Sitten vielä yksi kortti tältä päivältä.
Jolla osallistuin  Koukussa Kortteihin haasteeseen.
 
KKhaaste#112


 Nyt sitten ilta teen aika. <3

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

P*skarteluhaaste #180 - Bingo

Nyt Bingoillaan. :)


Josta valitsin Kohokuviointi -Vihreä - Pöyreä




Tänään ystävä sai suruviestin. Hänen enonsa on kuolut. Voimia hänelle kovasti.
Meillä oli tarkoitus lähtä häntä katsomaan, Ruotsiin ja nyt on jo myöhäistä. Kun jotain nousee sydämmelle, pitäisi kuunnella omaa sydäntäi. Joskus sitä ei tiedä milloin se on myöhäistä.
Aamulla on tekemässä pääsiäiskorttia ja kesken kaiken suunnitelmat kortin suhteen muuttui.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

P*skarteluhaaste #179


MAALI + RESSAUS



Pitkästä aikaa haasteessa mukana. Eipä paljon tee mieli olla koneella, kun kone hidastelee koko ajan ja läppärikin taisi sanoa työsopimuksen irti. Joten pitää tyytyä hitaaseen pöytäkoneeseen. :(
Blogi sivut pitäisi päivittää. Jääneet hiukan vähemmälle, kun tuli oltua työmatkalla.
Maali löytyy perhosista ja ressaus on tuossa vaaleanpunaisessa paperista.